Camilla Vuorenmaa I promised to come back for her birthday 13.11. saakka Helsinki Contemporaryssa (Bulevardi 10). Avoinna ke–pe 12–18, la–su 12–16.
PRINSESSA LEIAN kasvot miltei räjähtävät jättimäisenä fuksianpunaisena purkauksena katsojan päälle. Värien hehku ja ilmaisun rajuus pakottavat katsomaan ja pitkään.
Näyttelyssään I promised to come back for her birthday Camilla Vuorenmaa (s. 1979) ammentaa lapsuutensa elokuvasankareista. Hahmot ovat tunnistettavissa, vaikka kasvot saattavat hajota sirpaleiksi tai vyöryä voimakkaina siveltimenvetoina ja väreinä, kuten teoksessa Dark side Leia (2022).
Näyttelyssä on esillä sekä tunnistettavia hahmoja kuvaavia että abstraktimpia teoksia. Ja vaikka selkeästi esittävämmät maalaukset ovat vahvimpia, kokonaisuus on yhtenäinen, yllättävä ja tasapainoinen – se sekä hengittää että hengästyttää. Erityisesti heleät, pastelliset ja puuteriset sävyt sekä fragmentaariset, hajoavat muodot synnyttävät vaikutelman jopa painottomuutta kohti kallistuvasta keveydestä, ehkä avaruuden tai hyperunen läpi leijumisesta.
VUORENMAA tunnetaan teoksista, jotka hän toteuttaa kaivertamalla ja maalaamalla puulle. Maali ujuttautuu uurteisiin, siveltimenvedot myötäilevät kaiverrusten muotoja tai kulkevat yli omia polkujaan niistä välittämättä. Reliefimäinen kaiverrettu pinta tuo teoksiin syvyyttä ja rosoisuutta, mutta tällä kertaa jälki on myös ihmeen ilmavaa.
Tähtien sodan prinsessa Leian lisäksi teoksissa seikkailee Alien-elokuvien Ellen Ripley. Teoksessa Ripley in my dream (2022) tiheä (uni)maisema tuntuu olevan täynnä tapahtumaa. Väri-ilottelun seasta erottuu Ripleyn hahmon lisäksi eläimiä, kasveja ja rakennuksia. Vaikka lopputulos on mahdollinen vain yhdistämällä maalausta ja puuhun kaiverrettuja muotoja, teoksessa ja sen rikkaissa yksityiskohdissa on jotakin kuvakudoksen kaltaista.
VIEREKKÄIN ripustetut teokset Hide and seek (2022) ja Try to control yourself (2022) näyttäytyvät eräänlaisena parina. Molemmissa teoksissa vanerilevyt asettuvat toistensa päälle niin, että niissä kuvatut kasvot painuvat kokoon: silmät työntyvät toisiaan vasten, huulet puristuvat mutruun ja jopa valo laskeutuu kasvojen puoliskoille eri tavoin. Toteutustapa on yksinkertainen mutta todella tehokas.
Esillä on myös kaksiosainen audiovisuaalinen teos, jossa näyttelyn teemat ja taustat nivoutuvat yhteen, kun sekä lapsuuden päiväkirjamerkinnät että Alien-elokuvien repliikit kaikuvat kovasti samankaltaisissa avaruusalusmaisissa käytävissä.
Sanna Lipponen HS